24. helmikuuta 2013

Uunijäde

Marimekon Oiva -kupit ovat kivan kokoiset jälkkäriannoksille.
Mukavan pienet, 
ajattelin.
Meitä on neljä, 
joidenkin oli pakko syödä kaksi annosta.

23. helmikuuta 2013

Syksyllä 2011



Aloitimme rakentamaan kotiamme syksyllä 2011.
Muistan kuinka hienoa oli nähdä ensimmäinen seinä pystyssä.
Uskomatonta kuinka nopeasti kaikki lopulta tapahtui.

Kahdeksaan kuukauteen mahtui  myös hippasen stressiä, huolta sekä muutama harmaa hius miehen kuontaloon lisää.

21. helmikuuta 2013



"Miten toi voi haukkua tota toista vaikka ne on samassa joukkueessakin".
"Ei se voi haukkua sitä vaan koska se on lihava, luulin että aikuiset on fiksumpia kuin lapset."

Niinpä.

Näitä kommentteja tuli tuohtuneen esikoisen suusta kun katselimme tänään alkanutta Selviytyjiä.

18. helmikuuta 2013

Verhoista


Meille on  v i h d o i n k i n  tulossa verhot alakertaan.
Hyvin ollaan pärjätty yhdeksän kuukautta ilmankin,
kaikkeen sitä tottuu.
Oikeastaan meillä verhojen ainoa funktio on näkösuoja.
Muuten emme niitä erityisesti kaipaakaan.

Saamme lähipäivinä tarjouksen Screen-kaihtimista.
Olisin enemmän kuin kiitollinen jos kuulisin teidän kokemuksia kyseisistä verhoista.


17. helmikuuta 2013

Nutturapää


Minusta on ihanaa laittaa ja väkertää lasten hiuksia.
Itse he pitävät mahdollisimman nopeista ratkaisuista ja tämä "sukkanuttura" on yksi niistä.
Ohjeet löytyy esimerkiksi täältä.

16. helmikuuta 2013

Ehjänä kotiin



Nämä juomalasit oli pakko saada.
Sympaattiset kaverit lähtivät mun mukaan eurolla Las Palmasin Zarasta.

15. helmikuuta 2013

Yläkerran kylppäristä



Yläkerran kylppärissä toistuvat samat laatat kuin alakerran wc:ssä.
Lattialla tummanharmaa kuusikulmainen laatta.
Seinällä simppeli valkoinen 20x20 laatta.
Molemmat mattapintaisena.

Toivon että pidän kuusikulmaisesta laatasta vielä parin vuoden kuluttua yhtä paljon kuin tällä hetkellä.


14. helmikuuta 2013

Vain matto puuttuu



Mutta millainen matto, siinäpä pulma.

11. helmikuuta 2013

1. helmikuuta 2013

4 kirjainta


Ensi viikko loikoillaan uima-altaan reunalla.
Istutaan valmiiseen pöytään, aamulla, päivällä ja illalla.
Nukutaan hyvin ja pitkään.
Nautitaan yhdessäolosta ja kiireettömyydestä.

Meillä alkoi nyt talviloma.