27. tammikuuta 2013

Instagramista


Muutamia räpsyjä menneeltä viikolta.

Sain muuten itseni salille piiiiitkästä aikaa.
Täst se lähtee.

26. tammikuuta 2013

Tukholmassa




Lensimme perjantaiaamuna työkavereiden kanssa viettämään päivää Tukholmaan.
Päivä kului rennosti kauppoja kierrellen ja herkutellen.

Erityisesti täytyy mainita viimeinen etappimme thaimaalainen ravintola Koh Phangan joka sijaitsee Södermalmilla.
Todella maittavaa thairuokaa melko edullisesti, rennossa ja tunnelmallisessa ympäristössä.
Suosittelen lämpimästi Tukholman kävijöille.

…ja muuten rakkaat seuralaiseni
meillä taisi olla tuuria koska pääsimme lyhyen jonottamisen jälkeen sisälle varaamatta pöytää ennakkoon. Luin vasta jälkeenpäin että pöytä kannattaa kyseisestä ravintolasta varata viikkoja jopa kuukautta aiemmin.

20. tammikuuta 2013

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan


Keittiötä suunnitellessa minulla oli mielessä hankkia tähän seinälle jonkinlainen hyllykkö. 
Nyt vasta saatiin se hankittua ja asennettua.
Asetelmat ei vaan ole kovin onnistuneet, pitää vielä harjoitella.

17. tammikuuta 2013

Tavoitteita ruuhkavuodelle 2013


On voimistelukoulua, kokkikerhoa, pianokoulua ja musakerhoa.
Melkein joka illalle jotakin.
Mutta pitäisi haluaisin ehtiä enemmän.

Haluaisin valmistaa joka päivä terveellistä ja hyvää kotiruokaa lapsille.
Paljon kasviksia ja luomuna tietysti.

Haluaisin harrastaa lasten kanssa enemmän. Käydä enemmän luistelemassa, hiihtämässä, laskettelemassa.
Haluaisin käydä useammin lasten kanssa kirjastossa ja lukea heille paljon enemmän.

Haluaisin huolehtia omasta kunnosta. Kuntoklubin jäsenmaksut kilahtaa tililtä tasaiseen tahtiin vaikka viime salikerrasta on jo tovi jos toinenkin.

jne.

Enkä varmasti ole ainoa äiti jolla on samoja fiiliksiä.
Aikamoista.

14. tammikuuta 2013

Naulakko pohdintaa


 Tuulikaappi kaipaa kipeästi jotain mihin lapset saisivat ripustettua takit sisälle tullessaan.
Komeron tanko on liian korkealla joten takit jäävät lojumaan lattialle lasten jäljiltä.
Muuton Dotsit ovat olleet haaveissa kauan mutta Normann Copenhagenin Dropit -naulakko näyttää myös aika kivalta. Tai ehkä sittenkin Design House Stockholm: Arrow -naulakko.

Tuleeko kenelläkään mieleen muita samantyylisiä naulakoita?

13. tammikuuta 2013

11 kysymystä

Sain tämän haasteen Kotiolotila -blogin Liisalta.

Kiitos sinulle.

Tämän haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

Ei takaisin haastamista.

Minun 11 8 asiaa itsestäni löytyvät täältä.

Tässä yhdeksäs :)

Vastaukset Liisan kysymyksiin:

Lempikalusteesi (jonka omistat) ?
Seuraava sisustushankintasi?
- Tuulikaappiin tarvitsisimme naulakot lasten takeille, haaveilen edelleen Muuton Dotseista.
Epäonnistunein sisustusostoksesi?
- Valkoinen sohva, silloin kun esikoinen oli 1-vuotias.
Kotisi "häpeäpilkku" eli asia/tila jota et kuvailisi blogiisi?
- Vaatehuoneeni, mutta siihen tulee muutos. Heh.
Jos voittaisit lotossa jäisitkö nykyiseen kotiisi asumaan?
-Jäisin, tämä koti tuntuu erityisen rakkaalta.
Kirppari vai Ikea?
- Molemmat sopivassa suhteessa.
Artek vai Muuto?
-Artek (jos lompakko olisi pulleampi)
Mitä väriä et ikinä ottaisi kotiisi vaikka se olisi kuinka muotia?
- Tosi vaikea. En muista että minulla olisi ollut koskaan mitään turkoosia, sisustuksessa eikä vaatteissa.
Inhokkimateriaalisi?
eos.
Onko kodissasi jotakin kaunista mutta äärettömän epäkäytännöllistä?
-Tulee mieleen olohuoneen korkea tila. Senhän voisi käyttää järkevämmin ja saada paljon lisäneliöitä.
Oletko tutustunut livenä joihinkin ihmisiin blogisi kautta?
- En vielä, mutta toivon että tulevaisuudessa kyllä. :)

Minun bloggausaiheiset kysymykset haastetuille?

Kuinka kauan olet pitänyt omaa blogia?
Mikä sai sinut aloittamaan blogin pitämisen?
Mistä asioista bloggaat mieluiten?
Mikä bloggaamisessa on parasta?
Entä mikä kurjaa?
Millaisella kameralla kuvaat blogiisi?
Käytätkö kuvankäsittelyohjelmaa?
Tapaatko blogituttaviasi myös blogin ulkopuolella?
Onko sinulla joitakin tavoitteita blogisi suhteen?
Mikä saa sinut jatkamaan bloggaamista?

Haastan nämä seuraavat ihastuttavat blogit:



2013


Blogeissa olen törmännyt moniin kivoihin tulostettaviin kalentereihin. En vai ole osannut päättää mikä olisi meille sopivin.
Nurkissamme on lojunut muutaman kuukauden työpaikan roskalavalta löydetyt puukehykset.
Siitä se idea sitten lähti.
Simppelit kalenterin sivut tulostin täältä.


12. tammikuuta 2013

Synttäreillä


Aamupäivällä letiteltiin hiuksia ja lakkailtiin kynsiä.
Valmistauduttiin 5-vuotissynttärikemuihin.

Kakut ovat aina tämän perheen synttäreillä huikeita.
Niin myös tänäkin vuonna.

7. tammikuuta 2013

Uusi valaisin

Poikkesimme eilen Espoon Ikeassa josta löytyi aika kiva kattovalaisin edullisesti.
Ehkä makuuhuoneeseen,
ehkä työhuoneeseen.