29. joulukuuta 2012

Kaverukset

Meillä nukkuu ensi yönä kahden sijaan neljä pientä tyttöä.

 Ps. Yllä olevat nukkumiskuvat ovat lavastettuja,
meininki on tälläkin hetkellä vähän toisenlainen.


26. joulukuuta 2012

Lahja


Joulupukki muisti meitä kahdella mustalla Combonibilillä. 
Toinen menee yöpöydäksi, 
toisen paikkaa täytyy vielä miettiä.
Kyseinen kaluste sopii mielestäni todella moneen paikkaan.
Tykkään kovasti.


25. joulukuuta 2012

23. joulukuuta 2012

Paloja




Joulu saapuu pikkuhiljaa meillekin.
Meille saapui eilen myös uusi perheenjäsen.
Mustavalkoinen kaveri nimeltänsä Pupu.

17. joulukuuta 2012

Kelpo popot




"Mulla ei ole ikinä ollu näin hyviä talvikenkiä."

Tätä kuulee mun suusta jo kolmatta talvea.
Varpaat pysyy todellakin lämpimänä ja kuivana.
Suosittelen kaikille viluvarpaille.


10. joulukuuta 2012

Keskusteluja


Tänään 7-vuotias on halunnut keskustella Jeesuksesta ja Jumalasta, siitä kumpi olikaan kumman poika.
Lisäksi hän mietti että meidän perheessä jokaisella on yksi huono "käytöstapa": veden ja sähkön tuhlaus.

Apua.
Eikö me voitais vaan rakennella näitä puuhiiriä.

6. joulukuuta 2012

Joulukoriste


Asettelin tänään nämä Kalevala korun joulukoristeet esille.
Joka vuodelle on oma koristeensa.
Näistä koristeista on tullut minulle erityisen rakkaat.
Niitä tutkaillessa joulun alla tulee muisteltua edellisiä vuosia ja jouluja.

Juttelin tytöillekin koristeiden tärkeydestä ja siitä kuinka toivoisin näiden säilyvän sitten kun me isän kanssa ollaan vanhoja mummoja ja pappoja.

"joo, en mä ehkä muista niitä enää sitte", oli kommentti. 


4. joulukuuta 2012

Tunnelmallisia ostoksia







Viikonloppuna kotikaupunkiimme avattiin Kauppahalli.
Erittäin tervetullut uutuus isojen automarkettien rinnalle.
Tykkään.

3. joulukuuta 2012

Ihana valo


Viikonloppuna pääsin nauttimaan sisälle tulvivasta valosta.
Arkisin sitä ei juurikaan tule nähtyä.
Pidän toki syksystä ja pimenevistä illoista mut… 
vaihtelu virkistää.

2. joulukuuta 2012

Härveli


Tällainen härveli meidän katossa nyt roikkuu.
Mulla ei ollut muuta kuin peruskuution ohje. 
Olisin ehkä kaivannut vinkkejä miten kuutioita kannattaa yhdistää.
Noh, seuraavasta tulee parempi.
:)

1. joulukuuta 2012

Eka joulukuuta.

Hentoisen huonekuusen oksille voisi askarella paperista muutaman koristeen.

Sarvikuonolle joulufiilistä.



29. marraskuuta 2012

1 - 24






Blogeissa on viime aikoina tullut vastaan toinen toistaan hienompia joulukalentereita.
Minäkin innostuin väsäämään oman.
Idean meidän kalenteriin kopsasin Puistolassa. blogista, kiitos Petra.
Hauskat numerot tulostin täältä.

25. marraskuuta 2012

Joulun tuoksuinen aamu





Ensimmäiset joulupiparit leivottiin tänä aamuna.
Tytöt hoitivat homman alusta loppuun hienosti äidin ollessa vain assistenttina siivoojana.

20. marraskuuta 2012

Onnea H.



Meillä on vietetty tänään synttäreitä.
Sankari sai haikailemansa lahjan.
(Ja mulle tuli noiden herkkujen jälkeen pakottava tarve päästä juoksulenkille.)


19. marraskuuta 2012

Rakkautta ensisilmäyksellä


Mulla on yksi joululahjatoive: 
Fjällräven Rucksack 





      

18. marraskuuta 2012

Palloja



Pujottelin massapalloja nahkanauhaan.
Idean nappasin uusimmasta Dekosta.

17. marraskuuta 2012

Tästä se lähtee



Aloitin tänään tekemään ajatuksissa pitkään ollutta himmeliä. 
Lapset ja lasten pari kaveria lopettivat leikit saman tien ja halusivat osallistua himmelin tekoon. 
Melkosta säätämistä. 
Mut opin tekemään ton peruskuution. 
Kyl se siitä.

11. marraskuuta 2012

Kuplivaa




Tänä viikonloppuna vietettiin rakkaan ystävän polttareita ja yhtenä ohjelmanumerona oli kuohuviinitasting. 
Kuplia, tuoksuja ja makuja tutkiskeltiin kivassa miljöössä ravintola Carelian viinikellarissa.
Tämä oli mun ensimmäinen tasting -kokemus ja voisin mennä uudestaankin.
Suosittelen.

5. marraskuuta 2012

Markkinoilta



Viikonloppuna pyörähdimme perinteisillä paikallisilla markkinoilla. 
Mukaan lähti mausteita, ruislastuja sekä kori.
Erityisen innoissani olin dippimaustejauheista jotka eivät sisällä E621 toisin kuin melkein kaikki kaupan dippiseokset. Illalla herkuteltiin ruislastuilla ja lime-chili dipillä. 
Hyvää ja ehkä himpun verran terveellisempää kuin perus sipsisetti.

4. marraskuuta 2012

Kummitädit kylässä





Saimme kaksi hartaasti toivottua vierasta meille viikonlopuksi.
Kummin tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat Phoebe ja Poppy ovat lasten lempparikyläilijät.